Säikähdyksiä

Jopas on ollut helmikuu! Ensin kuulimme, että museovirasto aikoo sulkea Paikkarin torpan. Uskomatonta: suljetaan siis Kalevalan luojan ja suomen kielen kehittäjän kotimuseo. Tällaiset ovat nykysuomalaiset arvot. Ehkä me tosiaan ansaitsemme Guggenheimimme (ehkäpä sinne voisi ihan ensiksi järjestää Ikea-design-näyttelyn). Aamun lehdessä haetaan Vaasaan töihin Customer Service Manageria, alennusmyyntejä mainostamme saleina ja yliopisto-opiskelijat joutuvat opiskelemaan englanniksi, kun suomenkielisiä termejä ei enää ole, jopa Suomen akatemian tutkijoiden on tehtävä hakemuksensa englanniksi. Ensin meille taisteltiin oma kieli, nyt me itse luovumme siitä ja siirrymme bad englishiin tai globishiin tai finglishiin (rakkaalla lapsellamme on monta nimeä).

Elias Lönnrothan kehitteli kieleemme muun muassa luonnontieteellistä ja lääketieteellistä sanastoa, jotta voisimme keskustella vähän mutkikkaammistakin asioista suomeksi. Nytkö me palaamme takaisin kyökkisuomeen? Mitäpä kannattaa mokomia museoitakaan siis säilyttää. Kiven kuolinmökkikin on kivalla tontilla –purkuun vaan ja tontille jotakin tuottavaa, niinkö?

Toinen shokkiuutinen koskee myös meidän kirjaamme. Luulimme jo hetken, että meiltä hävisi kustantaja, muttei sentään. Kirjamme sopii onneksi kustantamomme uuteenkin linjaan. Avaimen kustannuspäällikkö Anna-Riikka Carlson, jonka kanssa tätä kirjaamme olemme tehneet, jättää meidät keväällä ja siirtyy WSOY:n kaunokirjallisen osaston kustannuspäälliköksi. Nyt jännitämme, kuka seuraa Anna-Riikkaa kirjaprojektissamme.

Helmikuussa työmme jälleen etenee, kun loppukuusta vihdoin pääsemme Tampereelle Pispalaan Lauri Viidan lapsuudenkotiin. Museona se on auki vain kesäisin, mutta me pääsemme tutustumaan sen talviseen tunnelmaan.