Vedoksia, vedoksia, vedoksia

Hiihtoloma alkoi varsin kiihkeästi. Sunnuntaipäivä aamusta iltaan istuttiin koneella ja luettiin taittovedoksia ja korjailtiin ja luettiin ja ihailtiin kaunista taittoa. Tarja Kettunen on tehnyt hyvää työtä: kirjasta tulee oikeasti ihana.

Viimeistely on raadollista ja nöyryyttävää työtä. Ottaa välillä koville huomata, että monista tarkistuksista huolimatta aina löytyy vielä jotakin pöhköä. Tekstiä on aika paljon. Kuvien ja tekstien sovittaminen on aina oma haasteensa - tässä kirjassa erityisesti, koska kuvia on paljon ja tekstejäkin monenlaisia. Taittajalle tämä on ollut suuri haaste, josta hän on mielestämme selviytynyt loistavasti.

Kirjamme kunniaksi kävimme lauantaina Kouvolan kaupunginteatterissa katsomassa Aleksis Kivestä kertovan musikaalin Sydämeni laulu. Linkolan säveltämä musiikki oli hienoa. Kiven kieli säväyttää aina, mikä siinä oikein onkaan. Kiven ja Charlotta Lönnqvistin suhde oli tulkittu rakkaussuhteeksi. Naisia Kivellä tämän tulkinnan mukaan oli muutenkin monia. Me olimme Charlotan suhteen eri mieltä. Kirjeissään Kivi puhuu emännästään aika muodollisesti ja kunnioittavasti. Miksi ei voisi olla halua auttaa nuorta ja hädissään olevaa kirjailijaa ihan pyytettömästikin? Eikä nykyihminen voi ymmärtää, ettei aina tarvitse toisista hyötyä? Voi ihan vain auttamisen halustakin auttaa. Kiven elämää ja persoonaa voi tulkita niin monella tavalla, koska siinä on paljon selvittämätöntä. Olisipa jäänyt edes yksi valokuva hänestä!

Tänään vielä saamme vedoksia katseltavaksemme - ja sitten kirja menee vihdoin painoon! 9.3. esittelemme sitä Korjaamon Kirjamarkkinoilla.

Onko elämää käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen?

Haltiakuusen alla -kirjan tekeminen on vienyt meiltä nyt lähes kaksi vuotta. Suurin osa ajasta on ollut taustojen lukemista ja valmistautumista vierailuihin. Ajatukset ja vapaa-ajan se on vienyt melkein kokonaan. Luulisi, että kun käsikirjoitus on lopultakin valmis, kuvat valitut, kuvatekstit laaditut, sadat korjaukset ja hionnat tehdyt ja esipuhekin kirjoitettu, valtaa suuri helpotus ja ilo. Niin valtaakin, noin kahdeksi päiväksi. Sen jälkeen iskee ensin haikeus, mitä nyt suunnitellaan, kun ensi kesäksi ei ole tiedossa yhtään kirjailijakotireissua? Ja muistatteko, kun teimme runebergintorttuja Fredrikan vanhan ohjeen mukaan?

Haikeuden jälkeen tulee huoli. Onkohan kaikki faktat kunnossa? Olisiko sittenkin pitänyt tutustua tarkemmin Aino Kallaksen laivamatkoihin Lontoosta Hiidenmaalle Kassarin saareen. Että kuinka pitkään ne kestivätkään? Entä mitkä ihan tarkkaan ottaen olivat Johannes Linnankosken asumispaikat Askolan jälkeen ja sitä ennen?

Kun huoletkin on pakko iskeä tainnoksiin, vapautunut mieli ryhtyy haravoimaan uusia kirjahankkeita. Viime kesänä olimme vakaasti sitä mieltä, että uutta kirjaa ei kyllä ihan heti ryhdytä tekemään. Nyt emme kenties olekaan ihan niin varmoja. Tämä kirjan tekemisen myötä on herännyt muutama aika vahva aihe. Kirjailijoihin liittyvä tietenkin.

Onneksi sitä ennen on itse kirjan ilmestyminen ja siihen liittyvät tilaisuudet. Annamari ja Jari menevät Helsinkiin Korjaamolle Kirjatori-tapahtumaan puhumaan ja kaikki kolme olemme lupautuneet Jyväskylän kirjamessuille. Kirjailijakodeista ei tarvitse ihan vielä luopua.

Ehkä niistä ei pysty luopumaan enää koskaan. Maaliskuussa lähden käymään Istanbulissa, siellä on kymmeniä museoita, joista ainakin kolme liittyy jollain lailla kirjallisuuteen ja kirjailijoihin. Hüseyin Rahmi Gürpinar -nimisen kirjailijan kotimuseo näyttäisi olevan suurkaupungin tuntumassa jollain saarella. Nimi on täydellisen tuntematon, eikä hänen laajasta tuotannostaan ole käännetty suomeksi yhtään kirjaa. Silti vähän polttelee, pitäisiköhän siellä käydä?