Kirjalijakotimuseossa käyminen avaisi nuorillekin
kirjailijan elämää ja sitä kautta varmasti moni kiinnostuisi uudella tavalla
kirjailijoista. Harmi vain, miten ainakin peruskoulussa retkien järjestäminen
on nykyään vaikeaa. Rahaa ei kouluissa ole senttiäkään ylimääräistä eikä koteja
saa velvoittaa maksamaan retkiä. Siksi olen jonkin verran kertonut
peruskoululaisilleni kirjailijakotimuseoista kirjallisuudenhistoriaa
opettaessani. Jospa joku tahtoisi joskus museossa käydäkin. Ja kyllä aina
onneksi on murrosikäisiä, jotka rakastavat kirjallisuutta, haluavat jo lukea
klassikoita ja jopa kysyvät esimerkiksi, mistä saisi lisätietoa. Pari viikkoa
sitten yksi tyttö kyseli jotakin lähdekirjaa Suomen taiteen kultakaudesta.
Mieleeni tuli nyt – lehtijutun pikkuvirheen ansiosta - , että meidän
kirjailijakotikirjammehan sopii mainiosti myös kouluihin: kuvat ja tarinat
herättävät aina kiinnostusta niissäkin, joilla ei ole mitään ennakkotietoa
kirjailijoista.
Lehden valokuvassa on osa kuvasta, jossa näkyy Maila Talvion
Itä-Hämeen museoon siirretty työhuone. Onpa hassua, miten taitossa rajattu
valokuva ruhjoutuu, kun valokuvaajan ajatus pilkotaan. No, kirjassa kuvat ovat
tietysti paremmin!
Viime museokäynnillä Johannes Linnankosken kotimuseossa
ajattelin paria oppilastani, jotka yhdellä tunnilla kertoivat, miten olivat
joskus alakoulussa käyneet ”sellaisessa tosi vanhassa talossa”. Heitä olivat
koskettaneet juuri samanlaiset asiat kuin meitä aikuisiakin: ”Ajattele, siellä
oli iso uuni, jolla lämmitettiin koko taloa, ja sen uunin pankolle sinne ylös saattoi
kiivetä nukkumaan.” Kotimuseo puhuu ihmisten oikeasta elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti