Kylässä August Strindbergin luona

Kymmendön kesäsaari

Ruotsissa osataan hoitaa ja jalostaa oman suurmiehensä perintöä. Se tuli hyvin selväksi viikonlopun aikana Strindbergin (1849–1912) jalanjäljillä. Itse suunniteltu Strindberg-matka vaatii vähän etukäteistyötä, mutta yllättävän paljon ehtii yhden viikonlopun aikana.

Kymmendön saari runsaan kolmenkymmenen kilometrin päässä Tukholmasta oli August Strindbergille tärkeä. Kun hän 1870-luvulla löysi saareen, matka sinne Tukholmasta kesti varmaankin pari päivää, nyt saaren saavuttaa nopeasti. Tukholmasta idylliseen Dalarö-nimiseen kylään ajaa autolla puolessa tunnissa, myös bussit näyttivät liikennöivän sinne usein. Dalarön pienestä satamasta lähtee Skärgården-niminen laiva muutaman kerran päivässä parin tunnin pituiselle reitille kiertämään lähisaaria. Laivamatka ensimmäiseen pysähdyspaikkaan Kymmendöhön kestää vain 15 minuuttia.

Mikä sitten on Kummendön nähtävyys? Se, jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin? Se on pienen pieni lautamökki, jonka Strindberg itse rakensi saarelaispoika apunaan vuonna 1882 kirjoittajamökiksi itselleen. Sinä kesänä hän oli tullut saarelle kahden pienen tyttärensä –  Karinin ja Gretan – kanssa, vaimo Siri von Essen oli näytelmäkiertueella Helsingissä. Mökki rakennettiin kalliolle, pieni ikkuna merelle päin. Kaksi kesää nuori August istui aamupäivät mökissään ja kirjoitti, iltapäivät hän käyskenteli saarella, leikki tyttäriensä kanssa ja viljeli perustamaansa kasvimaata. Tulosta syntyi niin mökissä kuin kasvimaallakin.

Reilut 130 vuotta pikku mökki on sitkeästi seissyt kalliolla ja tuhannet ihmiset ovat käyneet katsomassa sitä. Nytkin samalla laivalla Kymmendölle tuli kokonainen seurue ihmisiä, jotka olivat järjestetyllä Strindberg-matkalla tutustumassa kirjailijan kirjoitusmajaan ja elämään pienellä saarella.

Äärimmäisessä vaatimattomuudessaan mökki on vaikuttava: tämän paikan kirjailija on tarvinnut saadakseen kynänsä laulamaan.

Uninäytelmä

August Strindbergin kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta.  Siksi kirjailija on poikkeuksellisen paljon esillä Tukholmassa. Dramatenissa on talven aikana pyörinyt peräti neljä Strindbergin näytelmää ja vajaa pari kuukautta sitten sai ensi-iltansa myös P. O. Enquistin Strindbergistä ja Siri von Essenistä kertova näytelmä Tribadien yö. Tälle viikonlopulle saimme liput Uninäytelmään, jossa alkuselostuksen mukaan on 67 % alkuperäistä Strindbergin näytelmätekstiä vuodelta 1901 ja loput uutta sovitusta. Uuden ja vanhan yhteensovittaminen toimii hyvin. Näytelmässä maan päälle lähetetty Indran tytär haastaa ihmiset väitteellään: Det är synd om människan. Nykyiset hyvinvointiyhteiskunnan jäsenet, tavalliset ruotsalaiset, saavat vastata haasteeseen ja pohtia: pitääkö minua sääliä?

Blåa tornet – Sininen torni

Viikonlopun kolmas kohde on tietenkin Drottningsgatanilla oleva Strindberg-museo. Museo käsittää tavallisen kerrostalon neljännestä kerroksesta pari huoneistoa. Toisessa huoneistossa on tiivis ja kaunisti aseteltu näyttely kirjailijan elämästä, tuotannosta ja ajatuksista, toinen on se samainen huoneisto, jossa Strindberg vietti neljä viimeistä elinvuottaan 1908–1912. Pieni kolmihuoneinen asunto on kuin kirjailijan itsensä jäljiltä vaikka museo on avattu vasta vuonna 1973, yli 60 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Entisöinti museoksi on huolellisesti tehty ja huonekalutkin suurimmaksi osaksi Strindbergin omia hänen ”punasilmäistä” lempilamppuaan myöten. Kun Strindberg muutti asuntoon, se oli eräänlainen täyshoitola, huoneistoissa ei ollut keittiöitä lainkaan, ruoka tuotiin huoneistoon yläkerrassa sijaitsevasta täysihoitolan keittiöstä, se sopi tietenkin yksin elävälle kuusikymppiselle kansalliskirjailijalle hyvin. Tämän huoneiston parvekkeella otti vastaan yli kymmenen tuhannen ihmisen tervehdyksen 60-vuotissyntymäpäivänään, ja vielä vähän ennen kuolemaansa 63-vuotiaana.

Museossa sai itse määritellä oman Strindberg-käsityksensä. Valittavana oli adjektiivejä naistenvihaajasta humanistiin.

Museon lipunmyynnissä oli myynnissä laajasti Strindbergin tuotantoa sekä kirjojina että cd-elokuvina, postikortteja, jääkaappimangneetteja ja jopa Strindberg-paperinukke. Kauppa näytti käyvän hyvin. Ja täälläkin – kuten Kymmendöllä – kokoontui porukka Strindberg-harrastajia kuulemaan luentoa kirjailijasta. 

Katu museosta kohti keskustaa on varustettu Strindberg-sitaateilla. Nyt on pakko lukea pitkästa aikaa ainakin Punainen huone. Naimakaupoista ei ole niin väliä.

Kulman takana museosta on todella vaikuttava Strindberg-patsas. Sen on veistänyt Carl Eldh ja se on pystytetty vuonna 1942. Patsaan melkeinpä jumalhahmoksi kuvvattu kirjailija istuu omista teoksistaan koostuvan vuoren päällä.