perjantai 16. marraskuuta 2012

Päätaloa ja Knausgårdia


Viikko on sujahtanut kirjaan tulevia tekstejä tarkistaen, tarkistaen, tarkistaen. Suurimmat muutokset sain tehdä Kalle Päätalon Kallioniemestä kirjoittamaani tekstiin eikä ihme. Minulla on vielä pitkä matka Päätalo-tuntijaksi. Siksi olen ikikiitollinen asiantuntevalle ja auttavaiselle oppaallemme Jorma Räisäselle, joka ystävällisesti luki kaiken kuvatekstejä myöten tarkkaan, teki välttämättömiä korjauksia ja arvokkaita ehdotuksia.

Tällä viikolla luin myös kirjamessuilta ostamani pokkarin: Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallisen sarjan Taisteluni ensimmäisen osan. Paksu kirja meni ahmimalla, eipä ole turhaan niittänyt maailmanmainetta. Itku kurkussa sitä sai lukea ihan samoin kuin yllättäen kesällä Päätalon Huonemiehen poikaa. Päätalon tekstin hiominen ja Knausgårdin lukeminen samaan aikaan sai minut huomaamaan kirjojen välillä ällistyttäviä yhtäläisyyksiä. Jopa alku: molemmat pojat huomaavat veden pinnassa houkuttelevia, ihmeellisiä kuvioita. Molempien isä luo perheeseen varuillaan olevan tunnelman. Molempien isä hylkää perheensä oman mielensä järkkymisen myötä: Kallen isä saa raivokohtauksia ja joutuu hoitoon, Karl Oven isä alkoholisoituu ja katoaa perheeltään. Molempien  isä on olemassa mutta jossain teillä tietymättömillä – ja molemmat pojat kaipaavat isän hyväksyntää, muistavat ne pikkiriikkiset kimmeltävät hetket, kun ovat olleet isälleen myönteisesti näkyviä. Kiinnostavaa. Jotakin kovin yleismaailmallista lienee näissä isissä ja pojissa, heidän kipuiluissaan ja kaipuussaan. Sekin miten kumpikin kirjailija kertoo siitä, miten vaikeaa on saada kontakti omiin tunteisiinsa, on kumpaisessakin kirjassa riipaisevaa. Päätalon ja Knausgårdin kanssa samankaltaisiin aihepiireihin ovat toki tarttuneet muutkin kuten ainakin Peter Franzen ja Olli Jalonen muutama vuosi sitten. Ja kaikki neljä omaelämäkerrallisesti!

Huomenna lähdemme Ahvenanmaalle Myrskyluodon Maijan maisemiin. Omaelämäkerrallisia Anni Blomqvistinkin kirjat ovat. Luin juuri kolmiosaisen Anna Beatasta kertovan sarjan. Jostain syystä Anna Beatan elämä tuntui paljon lohduttomammalta kuin Kallen tai Karl Oven, sillä köyhistä köyhimmällä piikatytöllä ei lopulta ollut enää yhtään mitään, hän ei oikein osannut pyrkiä mihinkään, elämä oli tavattoman kovaa raatamista, ja yksinäisyys, kodittomuus sekä irrallisuus tekivät koko olemassaolosta niin turvatonta, ettei sellaista osaa kuvitellakaan. Kallella, Karl Ovella ja Jalosen ja Franzeninkin pojilla on voimavaranaan kieli ja mielikuvitus. Niitäkään ei Anna Beatalla ole. Myrskyluodon Maija sentään on vahvempaa tekoa. Marraskuinen viikonloppu Ahvenanmaan saaressa Anni Blomqvistin kotimuseossa tuntuu houkuttelevalta: Myrskyluodon Maija –kirjasarjahan alkaa marraskuun hämärähetken kuvauksella, eikä se kuulosta yhtään hullummalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti