Nyt saamme taas sukeltaa vanhempaan kirjallisuuteen, ihaniin ja hämmästyttäviin suomalaisiin klassikkoihin ja erilaisiin kirjailijaelämäkertoihin. Kirjat täyttyvät keltaisista, pinkeistä ja vihreistä tarralapuista ja tarralaput puolestaan sekalaisista huomautuksista. Kun näkökulma klassikkoon on uusi eli se, miten siinä kenties näkyy se, missä se on kirjoitettu, kirjakin muuttuu taas vähän uudeksi. Toisaalta tuntuu huvittavalta, miten ajankohtaisiakin klassikot saattavat olla. Viidan Moreenissakin Iisakki ajatuksiaan vyöryttäessään ihmettelee, mitä se tarkoittaa, kun kulutus kiihtyy ja elintaso kohoaa: ”Sanotaan: Elintaso kohoaa! Kysytään: Missä on se taso? Kestääkö se? Näkyykö se? Onko se vaaka- vai pystysuora? Onko se kiero, vai eikö se olekaan taso, vaan aaltolevy? Kysytään: Ottaako nälkä huomioon, onko vatsa toisessa vai kuudennessa kerroksessa?” Niinpä.
Viikonloppuna aloin lukea parinkymmenen vuoden jälkeen uudelleen kirjaa, jonka avaaminen aiheuttaa vääjäämättä väristyksiä. Ensimmäiset sanat ovat: ”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.” Junamatkat Joensuuhun ja takaisin sujuivat pentinkulmalaisten seurassa. Enpä joutanut suremaan, vaikka radalle kaatuneet puut kaksinkertaistivat menomatkan kuusituntiseksi – sainpahan lukea yhä vain.
Samaan aikaan toisaalla eli Lahdessa Jari etsi netin pitkin ja poikin ja löysi vielä pari mahdollista kohdetta, joita täytyy pohtia. Suomessa on valtavasti kirjailijamuistomerkkejä ja erilaisia kirjailija- ja kirjareittejä. Kirjailijakoteja – varsinkaan autenttisia – ei sentään niin paljon ole. Mutta kyllä täällä kirjailijoita rakastetaan!
Tervehdys ja Onnea Kirjalijakodit-hankkeellenne. Kävimme viime kesänä tutustumassa Lönnrotin syntymä- ja lapsuudenkotiin Sammatissa eli Paikkarin torppaan, kuin myös Lammin taloon Lönnrotin vanhuuden kotiin.
VastaaPoistaTutustumisen arvoisia paikkoja kumpainenkin... nyt olen harmikseni saanut lehdistä lukea että Museovirasto, rahapulassaan, kaavailee muutamien näiden paikkojen sulkemista. Se olisi todella harmi, jottensanoisi murheellista.