Joka neljäs
vuosi pidettävä suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressi pidettiin tämä
vuonna Unkarissa Siofokin kaupungissa viime viikolla. Mukana oli yhteensä yli
600 osanottajia kahdestakymmenestäviidestä eri kansasta. Värikäs kokous
Balatonin rannalla oli monella tapaa kiinnostava kokemus. Suomalais-ugrilainen
on yksi monipuolisimmista kielikunnista, siihen kuuluu niin suurkaupungissa asuvia
eurooppalaisia kuin Siperiassa jutaavia poronhoitajia. Kaikkien kieli tulee
kenties yhdestä paikasta, yhdestä kantakielestä jota puhuttiin muutamia
tuhansia vuosia sitten. Kongressissa oma kieli- ja kulttuuri-identiteetti sai
olla valloillaan.
Mutta ei paikkaa
ilman kotimuseota. Heti ensimmäisenä iltana kongressin osanottajat saivat
kuulla Siofokin oman säveltäjän Imre Kalmanin (1882–1953) operettisävelmiä
kaupungin kesäteatterissa. Pimeässä ja lämpimässä loppukesän illassa monet
tutut operettisävelmät kajahtivat komeasti. Saimme myös kuulla, että Kalmanin syntymäkotimuseo
on aivan kaupungin keskustassa ja että kenties kongressin aikana jossain välissä
halukkailla olisi tilaisuus päästä käymään siellä.
Kongressin
toisena päivänä Kalmanin museon toisessa kerroksessa avattiin taidenäyttely ja
osanottajat olivat tervetulleita tutustumaan. Moni käyttikin tilaisuutta hyväkseen.
Pieni lintuaiheinen taidenäyttely oli hauska, mutta hienompaa oli päästä
varsinaisiin museotiloihin. Museon kolme huonetta olivat täynnä musiikkia:
soittimia, nuotteja ja taustalla soivia operettisävelmiä. Kalmanin operetit
tunnistaa, vaikka ei olekaan musiikin asiantuntija. Kalman asui suurimman
osan elämästään poissa Unkarista, mutta syntymäkotiin on saatu kerättyä hänelle
kuuluvia esineitä. Tunnelma pienessä kaupunkitalossa johtaa 1900-luvun alkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti