sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Postineidin taivaallisen ihanat mantelipullat


Nyt on temmelletty viikon verran viime kesän muistiinpanojen, kuvien ja tunnelmien parissa. Tekstiä on syntynyt tyydyttävään tahtiin. Myös karsittu on paljon. Sen minkä toinen on hartaasti kirjoittanut, toinen ehdottaa poistettavaksi kokonaan. Aikamoisen rääkin joutuvat kaikki tekstit käymään läpi.

Viime sunnuntain runeberginleivokset on syöty, hyviä olivat. Eivät muistuttaneet kaupan torttuja lainkaan. Ja olivat niin täyttäviä, että kelpasivat yksin koko lounaaksi. Eipä ihme, että Johan Ludvig pärjäsi torttuaamiaisella pitkälle päivään. Tänä sunnuntaina oli vuorossa Ilmari Kiannon lempipullat, ne taivaallisen ihanat.

Ensin tehtiin pullataikina kohoamaan, sitten murotaikina vetäytymään jääkaappiin. Sitten vielä mantelimössö täytteeksi. Onneksi on kaksi kokkia. Joista ainakin toinen tietää, mitä ollaan tekemässä. Näitä pullia saimme maistaa viime kesänä Kianta-laivalla. Nyt yritämme saada aikaan samanlaisen tulokseen. Jari soitti keittiöhommien kannustukseksi Nils-Aslak Valkeapään joikuja. Kun pullat olivat hyvin uunissa, siirryimme Doorsiin ja Queeniin.

Koska Runebergin torttujen kanssa joimme viikko sitten punssia, päädyimme siihen, että Kiannon mantelipullia kanssa tarvitsemme myös jotakin vahvistavaa. Muistimme Suomussalmella Pesiön kaupassa juomamme Joosepin täräyksen, jota nautimme kesäillassa Raija-Liisa Kiannon ja Marja Heikkisen kanssa. Siispä sitä. Resepti on yksinkertainen: yksi osa lakkalikööriä, yksi osa karpalolikööriä ja yksi osa giniä. Täräyksen voimalla jaksaa useammankin mantelipullan sunnuntaiaamuna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti