Kartanoelämää

Monien hellyttävien töllien jälkeen Topeliuksen kotitalo Uuskaarlepyyn Kuddnäsissä kirvoitti ihastuksen henkäyksen ilmestyessään yllättäen näkyviin puiden takaa. Pujahdimme hetkeksi 1800-luvun kartanoelämään: Topeliuksen äidin pitsimyssyt oli helppo kuvitella päähän, kun kuuntelimme nuoren ja pätevän oppaamme Ida Rebersin tarinoita Topeliuksen perheen elämästä Kuddnäsissä.

Taas kerran mietimme tuon ajan ihmisten yhteisöllisyyttä. Kun Uuskaarlepyy lähes kokonaan tuhoutui tulipalossa, Sakari Topeliuksen vanhemmat ilman muuta tarjosivat kartanonsa huoneet palossa kotinsa menettäneille perheille hätämajoitustiloiksi. Samoin toimittiin nälkävuosina, kun kulkutaudit tappoivat nälästä heikentyneitä ihmisiä.

Uuskaarlepyyn ruotsinkielisyys yllätti. Enpä ollut tajunnutkaan, ettei siellä tosiaankaan puhuta suomea. Suomea taitavia oppaita on Kuddnäsissä vain kaksikielinen Ida, joka kykenee opastamaan myös saksaksi. Topeliuskin oli kaksikielinen, mutta hänen suomen kielensä oli paljon ruotsia heikompaa eikä hän oppinut koskaan kirjoittamaan isänsä äidinkielellä eli suomeksi.

Kun me pölpötimme kaupassa suomea, museon johtaja Tina Nylund sattui samaan aikaan ostoksille ja uskaltautui tiedustelemaan, olemmeko me se kirjatyöryhmä. Suomea ei kuulemma kaupassa juuri kuule kuin turistien suusta. Hyvä niin: saimmepahan vähän harjoitella toisen kotimaisen puhumista ja muistutuksen maamme toimivasta kaksikielisyydestä.

Venereissullekin auringossa kimaltavalle merelle pääsimme ystävällisen Karl Anderssonin kyydissä. Uuskaarlepyyn saaristo näyttäytyi meille mitä kauneimpana, oli niin täysi kesä! Enpä ihmettele, että Topelius nautti veneilystä, kalastuksesta ja mökkeilystä.

Kunnon mies kulkee aina kynä kädessä

Topeliuksen isä, lääkäri ja kansanperinteenkerääjä, opasti juuri kirjoittamaan oppinutta poikaansa sanomalla, että kunnon mies kulkee aina kynä kädessä. Joka päivä on kirjoitettava vähintään yksi lause. Oi, sanoisivatpa nykyisätkin niin!

Töllistä kartanoon

Voi miten harmaasta ja riipaisevan pienestä töllistä on Nobel-kirjailijamme elämä alkanut. Silti hemmoteltu ainokainen sai hellää huolenpitoa ja koulutuksen. Tosi pieneltä ja alkeelliselta Sillanpään kotitalo Myllykolu nykyihmisen silmin tietysti tuntuu. Eikä toinenkaan kotimökki Töllinmäki sen muhkeammalta tunnu.  

Oppaamme Tarja Raipalan kanssa pohdiskelimme Myllykoluun tyylikkäästi rakennetun kesäteatterin ohjelmistoa. Kun kerran Sillanpään maisemissa ollaan, pitäisikö ohjelmistossa aina olla joko Sillanpään tuotantoa tahi Sillanpäästä kertovaa tuotantoa.

Molemmat mökit sijaitsevat Hämeenkyrössä, joka osoittautuikin olevan varsinainen kulttuuri-ihmisten keskittymä. Hämmästyttävin luomus taisi olla Katri-Helenan rakennuttama kalanmuotoinen järvenrantatalo.

Minä kirjoitan muistiin, kun oppaamme Tarja Raipala kertoo Myllykolussa syntyneen F. E. Sillanpään vaiheista.

Anne räpsi kuvia blogia varten, Jari kuvasi mökkejä ympäristöineen kirjaan ja minä Annen säestyksellä hölpötin oppaan kanssa ja tein muistiinpanoja pikku vihkooni. Oikein hyvä työnjako.

Ja sitten suuntasimme Uusikaarlepyyhyn kohti Topeliuksen kotikartanoa Kuddnäsiä.

Kaarlo Sarkiaa etsimässä

Kaunista keskikesän päivää, jonka vietimme Väinö Linnan reitillä, seurasi sateinen ja kylmä syksyä enteilevä päivä. Alun perin kirjailijalistallamme ei ollut lainkaan Kaarlo Sarkiaa ja hänen nuoruudenkotiaan. Mutta koska olimme valmiiksi Tampereella, lähellä Kiikkaa, päätimme katsastaa myös tämän kohteen. Annamari oli jo vähän pohjustanut asiaa lukutauollamme.

Paikka ei ihan helpolla löytynyt, päätieltä ei ollut viittaa, joka olisi johdattanut museolla. Vähän epäuskoisina ajoimme Sarkiantietä pitkin ympärillemme katsellen. Ensin löysimme paikan, jossa oli sijainnut Kaarlo Sarkian syntymäkoti. Kyltin lisäksi paikalla oli Sarkian muotokuva. Löydöstä rohkaistuneena jatkoimme vielä eteenpäin ja löytyihän se. Tienvarressa oli pieni kyltti, jossa luki Sarkia-museo ja se osoitti kohti pientä harmaata mökkiä suuren vihreyden keskellä. Sadekin taukosi hetkeksi.

Avaimen museoon saimme naapurista. Mökin sisällä oli keittiö, tupa ja pieni makuuhuone, joka oli ollut nuorena orvoksi jääneen Kaarlo-pojan makuuhuone. Vaatimaton mökki puhutteli runoillaan. Taas olimme yhden kirjailijan elämäntarinan alussa.

Kaarlo Sarkian kipsipää Sarkia-museon hämärässä.

Kiikasta sitten matkasimme Sastamalaan ja kirjan museoon Pukstaaviin. Siellä saimme viipyä pitkän tovin, ulkona satoi kaatamalla. Katselimme pieniä videopätkiä meille tutuista kirjailijoista, niitä olisi voinut olla enemmänkin. Hauskasti valittuja paloja kirjailijoiden elämästä. 

Osmo Rauhalan taideteokset Tyrvään kirkon alttarilla.

Sastamalan Pyhän Olavin kirkko oli tietenkin myös pakko katsastaa, se on todella vaikuttava näky sekä sisältä että ulkoa. Eikä huonommaksi jäänyt keskiaikainen Pyhän Marian kirkkokaan maalattioineen ja ikivanhoine puuveistoksineen, sateesta huolimatta myös se oli nähtävä. Ja kyllä kannatti.

Illaksi päädyimme Motelli Kyröskoskeen odottamaan seuraavaa, F. E. Sillanpään kanssa vietettävää päivää. Huomiset ulkokuvaukset jännittävät, sateessa niitä ei pysty tekemään lainkaan.

Linnan raunioilla

Urjalassa Väinö Linna -reitillä pääsee tutustumaan Linnan lapsuudenmaisemiin ja Täällä Pohjantähden alla -kirjan kuvitteellisiin tapahtumapaikkoihin. Kuten Linna itse sanoi reittiä suunnitellessaan: mielikuvitusta käyttäen voi nähdä vaikkapa itsensä Koskelan Jussin murahdellen kävelevän vastaan. Linnan lapsuudenkoti Velkala on valitettavasti raunioina. Se purettiin muutama vuosi ennen Tuntemattoman sotilaan ilmestymistä. Rauniota riiti matkan varrella muutenkin: koulukin oli palanut, samoin työväentalo. 

Reitillä on silti paljon hienoa nähtävää - voihan sitä paitsi noilla raunioillakin käyttää mielikuvitustaan. Yksi hienoimmista kohteista on Ittellisen tunnelmallinen pirtti pihapiireineen. Siellä kirkkaassa auringinpaisteessa kuvautimme itsemme. Oppaamme Marja-Riitta Touru näppäsi meistä kuvan vanhan kaivon kannella.

Hehkuvia kesäpäiviä

Matkailtuamme viikkokausia ympäri Suomen ja vähän Norjassakin, yksi viikko kotona teki hyvää. Taustatietojen kerääminen lähipuistossa, oman työpöydän ääressä, omalla sohvalla ja omassa sängyssä vahvisti välillä heikoksi heittäytyvää uskoa siitä, että tämänkin kirjan taustatyö on mahdollista tehdä. Sitä mukaa kun ottaa saa luettavakseen kirjailijaelämäkertoja, joutuu uusien lähteiden äärelle. Joskus joutuu ihan sivuraiteille jonkun pienen lukemansa yksityiskohdan takia, joskus kiinnostuu kirjallisuushistorian taustahenkilöistä niin paljon, että on pakko selvittää heidänkin elämäkertojaan.

Uusittu Ahola

Kotiviikolle oli suunniteltu vain kaksi käyntikohdetta. Ensin suuntasimme – jälleen kerran – Tuusulan rantatielle. Tällä kertaa uusittuun Aholaa. Alun perin sinne piti mennä jo keväällä, mutta talon remontti valmistui vasta kesäkuussa. Nyt museo elää vahvasti uutta tulemistaan.

Uusittu näyttely on ottanut käyttöön myös tekniikan. Juhani Ahosta ja Vennny Soldan-Brofeldtista kertovassa kotimuseossa huoneet puhuvat, ihan kirjaimellisesti. Yläkerrassa on tilaa vaihtuville näyttelyille ja pienessä elokuvahuoneessa pyörii Peter von Baghin uusi elokuva Lastuja. Vaikka olinkin nähnyt elokuvan jo teatterissa, oli mukava katsoa koko pitkä Ahosta ja hänen sukulaisistaan kertova elokuva uudelleen. Se on upea kooste ajan kulttuurihistoriaa.

Toven karu ja kaunis Haru

Toinen päiväreissu tehtiin Toven Janssonin kesäsaareen Klovharuun Pellingin edustalle. Tätä käyntiä oli valmisteltu pitkään. Ensimmäiset yhteydenotot Pellinkiin tein jo alkuvuodesta. Silloin selvisi, että saareen ei niin vain pääsekään. Tarvitaan oikeanlainen kulkuväline ja oikea aika. Turistit voivat tulla saareen yhden viikon aikana vuodessa, ja silloinkin vain jo ilma sattuu olevan sopiva.

Laivan varasimme laivuri Martin Tillmanilta jo maaliskuussa. Laivan, joka on tarkoitettu kapteenin lisäksi kahdelletoista hengelle. Se oli siis aika iso vain kolmen hengen käyttöön. Kevään aikana kävimme neuvotteluita sekä keskenämme että Tillmanin kanssa ja päädyimme pyytämään mukaan muitakin Toven saaresta kiinnostuneita matkailijoita. Se oli helppoa, hehkuvankauniina kesäaamuna Caroline-laiva laiva vei yksitoista iloista matkalaista Haruun. Meillä oli uskomaton tuuri, epävakaisten säiden kesänä satuimme olemaan liikkeellä juuri oikeanlaisena päivänä. Yhtenä todella harvoista.

Toven ja Tuulikin saari esiintyi meille parhaimmillaan. Aika saaressa kului siivillä. Onneksemme saareen oli tullut myös Pellingin kotiseutuyhdistyksen edustajia, joilla oli paljon kiinnostavaa kerrottavaa saaresta ja sen erikoislaatuisista asukkaista. Saaren ja talon valokuvaaminen ei ollut ihan yksinkertaista, emme todellakaan olleet ainoa saaresta kiinnostunut seurue. Kuvan ottaminen ilman ihmisiä osoittautui todella vaikeaksi. Jarin uskomattomalla kärsivällisyydellä siitäkin selvittiin.

Myönnän, että jännitin reissun onnistumista. Seurasin säätiedotuksia huolissani koko viikon. Synkät ennustukseni eivät onneksi toteutuneet, matka onnistui hienosti. Aurinko helotti ja seurueemme pääsi laulamaan Janssonin Syyslaulun komeasti sekä ruotsiksi että suomeksi sen syntypaikalla. Ja nostamaan maljan karunkauniille saarelle.

Laivareissuun sisältyi lohikeittolounas, jonka söimme lämpimällä kalliolla tai laivan kannella. Harvoin on keitto maistunut niin hyvältä.

Nyt meillä on edessä vielä viimeinen viikon pituinen kirjailijakotiturnee, sunnuntaina suuntaamme Väinö Linnan Urjalaan.

Valoa ja kiviä Jäämeren rannalla

Kun Jari valokuvasi Nils-Aslak Valkeapään ihanaa kirjailijakotia Jäämeren rannalla Norjassa Skibotnissa, Anne ja minä ehdimme hetkiseksi kävelemään ja jopa istuskelemaan meren rantaan. Jälleen meitä onnisti säänkin suhteen: aurinko paistoi, meri kimalteli vuonossa ja lumiset tunturien (vai vuoriako ne jo ovat?) huiput siinsivät. Keräsimme kiviä ja ihmettelimme, miten onnekkaita olemme, kun saamme tehdä tätä kirjailijakotiprojektia. Tulee matkatuksi toinen toistaan hienompaan paikkaan ja tavatuksi toinen toistaan hienompia ihmisiä.

Valkeapään Lásságámmia meille esittelivät muun muassa Nils-Aslak Valkeapään eli Ailun pikkuserkku ja ystävä. Saimme siis kuulla läheisten ihmisten kertomuksia monitaiteilijasta. Tuli myös surullinen olo: Ailu ei ehtinyt kuin hetkisen nauttia ihanasta Lásságámmistaan, koska kuoli niin pian talon valmistuttua.

Anne ja minä ihmettelemme Reidar Särestöniemen taulua. Minun piti tarkistaa, onko taulu tosiaan maalattu yhteen tasoon vai onko siinä joitakin salaisia kerroksia kolmiulotteisuutta luomassa. Ei ollut!

Paluumatkalla poikkesimme Kittilässä, josta onkin kehkeytymässä varsinainen kuvataiteen keskus. Pienellä paikkakunnalla on kuvataiteilijoiden kotimuseoita ja taidemuseoita. Häpeäkseni tajusin, etten ole ikinä käynyt Reidar Särestöniemen kotimuseossa enkä nähnyt hänen töitään kuin kuvissa. Olin jäänyt käsitykseen, että hän oli Urho Kekkosen luoma kupla, jonkinmoinen toritaiteilijaksi verrattava. Nyt kävikin niin, että ällistyksekseni lumoudun heti ensimmäisestä taulusta, joka kuvasi kevään juuri sellaisena kuin sen koen: raivoavana ja kirkuvana. Ja entäs taulujen ihmeellinen kolmiulotteisuus? Millainen velho Särestöniemi onkaan!

Tämä Reidar Särestöniemen tiskipöytäidea täytyy muistaa, kun tulee keittiöremontin aika.

Tuli sellainen olo, että piti vielä saada tietää taiteilijasta lisää. Iloksemme Rovaniemen taidemuseossa Korundissa oli Särestöniemen iso näyttely, joka valotti taiteilijan kehitystä lähes kolmen vuosikymmenen ajalta. Hieno näyttely –ja paljon pohdittavaa minulle, jonka ennakkoluulot jälleen kerran saivat kyytiä.

Kuvataiteilijan kotimuseo sai meidät pohtimaan omaa tulevaa kirjailijakotikirjaamme. Kuvataiteilijan museohan kykenee esittelemään kodin lisäksi sen tärkeimmän eli siellä asuneen taiteilijan taidetta. Kirjailijakoti on tietysti toisenlainen ja vaatii erilaisen paneutumisen.

Nyt on edessä pari päivää kotona, mutta projektin kannalta myös nämä ovat kiireisiä. Jokainen museokäyntimme vaatii paljon ennakkovalmisteluja kirjailijaan ja hänen kirjoihinsa paneutumisen lisäksi. Soittelemme kuvauslupia, pyydämme mahdollisuutta olla museossa aukioloajan ulkopuolellakin, toivomme opastusta, järjestämme tapaamisia asiantuntijoiden kanssa ja varaamme majoituksen. Puheluja tulee paljon, sähköpostiviestejä samoin –ja aikaa menee hämmästyttävästi. Onneksi saamme aina ystävällisen ja innostuneen vastaanoton!

Herran ja moukan Putkinotko

Kaksiviikkoisen kiertomatkamme viimeinen kohde oli Savonlinna ja siellä Inhan tila, jota myös Putkinotkoksi kutsutaan. Putkinotko on tietenkin kirjailija Joel Lehtosen itselleen ja sukulaisilleen ostama tila, joka on tullut kuuluisaksi Lehtosen romaanin päähenkilönä.

Pohdimme jonkin aikaa, onko Putkinotko aito kirjailijakotikohde. Se ei enää tällä hetkellä ole museokäytössä, eikä siellä siis ole meille muista museoista tuttua kirjailijan työhuonetta tai lapsuuden- tai nuoruudenaikaista esineistöä. Toisaalta se on juuri se tila, jonka Lehtonen aikoinaan osti ja jota hän kunnosti itselleen kesänviettopaikaksi. Esineitä ei ole, mutta Lehtosen oleminen ja asuminen talossa näkyvät edelleen.

Putkinotkon kuistilla.

Putkinotkolla on edessä uusi tulevaisuus, Joel Lehtosen seura on saanut sen haltuunsa ja suunnittelee koko ajan sen tulevaisuutta. Projektille on palkattu työntekijäkin, Jaana Muhonen, ja hän pitää taloa auki kaikille Joel Lehtosen ystäville jo tänä kesänä. Keskustelu Jaanan kanssa sai meidät vakuuttuneiksi, että Putkinotkossa kannattaa käydä. Kirjailijan kesäkotia kannattaa kehittää, Putkinotkon voi nähdä sekä Juutas Käkriäisen Aapeli Muttiselta vuokraamana tilana että kirjailija Joel Lehtosen tärkeänä kirjoittamisen ja lepäämisen paikkana. Paikkana missä "herra ja moukka" aikanaan kohtasivat.

Pekka Tarkan kirjoittaman Joel Lehtonen -elämäkerran toinen osa on myös juuri ilmestynyt. Viimeistään sen luettuani tulin siihen tulokseen, että Putkinotkosta tulee kirjamme yksi kohde. Lehtosen elämä ei ollut niitä helpoimpia, mutta uskomattoman hienon kirjallisen tuotannon hän sai aikaan.

Savonlinnan jälkeen meillä oli yksi päivä aikaa kotona matkalaukkujen purkamiseen, pyykkien pesemiseen omien ja koneiden akkujen lataamiseen ja laukkujen uudelleen pakkaamiseen. Kohta jo lentokone vei meidät Rovaniemelle, missä odotti vuokra-auto. Sillä suuntasimme kohti Pohjois-Norjaa ja Nils-Aslak Valkeapään taloa.