Ei henkilönpalvontaa!

Elias Lönnrotin vanhuudenkotiin Lammin taloon Sammatissa on huikea ajaa. Tie on Lönnrotin teettämä ja mutkittelee kapeana halki edelleen tiheän metsän. Kun Lönnrot osti talon, hän toivoi, että sijainti erämaan keskellä vähän hillitsisi vierailijamääriä. Meille taloa esitelleen Lönnrot-tuntijan Aino-Maija Aarnion kanssa pohdimme, miten tähän talomuseoon tulisi suhtautua. Elias Lönnrothan nimenomaan kielsi tekemästä itsestään henkilönpalvontakohdetta ja kammosi sitä, että hänen kodistaan tehtäisiin samanlainen museo kuin Runebergin talosta oli jo ehditty tehdä.

Nyt me kuitenkin olimme Lönnrotin museoidussa talossa ja pohdimme, minkälaista siellä oli 1800-luvun lopulla elää ja kirjoittaa. Ehkä se ei kuitenkaan ollut väärin. Emme me siellä henkilönpalvontamenoja sentään pitäneet, vaan etsimme kokemusta Lönnrotin ajasta, elämästä ja kaikesta siitä valtavasta työstä, jonka hän on tehnyt.

Lönnrot ajatteli, että on vaarallista ylistää ja tulla ylistetyksi. Siksi hän varoi kumpaakin välillä melkein naurettavuuksiin asti. Vaikka hän oli eläessäänkin jo hyvin arvostettu suurmies, hänen oli vaikea ottaa vastaan arvonimiä ja huomionosoituksia. Muihin ihmisiin hän suhtautui lempeän ja varovaisen kannustavasti. Ehkä hän suhtautuisi niin meihin, jotka käymme nyt hänen kotimuseoissaan.

Eipä voinut välttyä ajattelemasta sitäkään, miten omituisella tavalla meidän aikamme suhtautuu omaan kieleemme ja kulttuuriimme. Miten ihan oikeasti on mahdollista, ettei museoviraston tehtäväksi ole itsestään selvästi annettu pitää huolta kaikista museoista, jotka kertovat kulttuurimme vaiheista. Miten voi olla mahdollista, etteivät Paikkarin torppa ja Lammin talo ole valtakunnallisesti erityisessä suojelussa? Samanlainen on suhde kieleen. Lönnrot piti aikoinaan Helsingin yliopiston ensimmäisen suomenkielisen luennon suomen kielen käytöstä eri tieteenhaaroissa. Nyt yliopistomme aivan surutta luopuvat suomenkielisestä tieteenteosta: opinnäytetyöthän tehdään nykyään pääosin englanniksi ja monien tieteenalojen termistöstä puuttuvat suomenkieliset sanat. Näinkö me luovumme vähitellen kielestämme? Toivottavasti emme sentään. Kertookohan tästä huolettomasta suhtautumisesta kulttuurimme ylläpitoon myös kotikaupunkini Lahden suunnitelmat lakkauttaa kaikki sivukirjastot ja muuttaa ne pikkuisiksi lainaus- ja palautuspisteiksi? Huolestuttavaa!