Kaksi erilaista torppaa

Suomen alkukesä voi muuttaa viikossa ilmettään ihan kokonaan. Viime viikonlopun heleä aurinko ja lämpö olivat vaihtuneet sateeseen, harmauteen ja koleaan tuuleen, kun suuntasimme kohti Sammattia ja Paikkarin torppaa. Pelko Lönnrotin syntymäkotimuseon lopettamisesta oli säikäyttänyt talvella, kun Museovirasto oli pannut sen säästölistalleen. Onneksi viime tingassa apuun tuli Lohjan kaupunki ja museo avasi ovensa normaaliin aikaan kesäkauden alussa. Lohjan kaupunki palkkasi museon kesävalvojaksi nuoren opiskelijan ja nyt yleisö pääsee edelleen tutustumaan yhteen Suomen vanhimmista kotimuseoista.

Sateesta ja kylmästä huolimatta Paikkarin torpan ympäristö näytti uskomattoman kauniilta: paljon kukkivia puita ja pensaita ja sammaloitunut kiviaita ympäröimässä pientä harmaata torppaa. Ja näköala suoraan järvelle. Tunnelmallisempaa paikkaa saa hakea. Siellä kannattaa pysähtyä hetkeksi, seistä hiljaa torpan sisällä ja kulkea pihan poikki kohti rantaa, katsella järvelle. Sinne Elias Lönnrotkin on lapsena katsellut.

Lönnrot itse istuu kotinsa vieressä toivottamassa vieraat tervetulleiksi.

Pienessä torpassa olikin paljon katsottavaa ja kuvattavaa. Märässä ruohikossa kastuneet tennarit ehtivät kuivua ennen kuin koko torppa oli huolellisesti tutkittu. Koko ajan tuntui löytyvän vielä yksi pieni yksityiskohta, joka piti kuvata, kaikella voisi olla käyttöä kirjassa.

Valokuvaaja ja assistenti.

Paikkarin vaatimattomasta torpasta ei ole kovin pitkä matka autolla Siuntion Fanjunkarsiin.  Aivan toisenlaiseen torppaan, joka myös on merkittävä osa suomalaista kirjallisuushistoriaa.

Elias Lönnrotin ollessa jo arvostettuna suomen kielen professorina Helsingin yliopistossa Fanjunkarsin suuressa torpassa ahersi ylioppilas Aleksis Kivi kirjoittamassa Seitsemää veljestään. Mamselli Charlotta Lönnqvistin alkuperäistä Fanjunkarsin torppaa ei ole enää olemassa, mutta vuonna 2002 aloitettu työ torpan uudelleenrakentamiseksi on tuottanut hienon tuloksen. Täsmälleen alkuperäisellä paikalla lähellä nykyisen Siuntion keskustaa seisoo nyt kauniin punainen kopio 1800-luvun alkupuolella rakennetusta ja 1860-luvulla jatketusta Fanjunkarsin torpasta. Nykyinen rakennus toimii sekä pienenä Aleksis Kivi museona että pitopaikkana. Täällä voisi järjestää juhlat pitokokki Charlotta Lönnqvistin hengessä.

Fanjunkarsiin meidät tutustutti Pro Fanjunkars säätiön sihteeri Hilkka Toivonen. Hän kertoi siitä työstä – sekä henkisestä että ruumiillisesta – mitä oli tehty talon uudelleen pystyttämiseksi. Mitähän kaikkea maailmassa olisikaan jäänyt tekemättä ilman hänenlaisiaan asialleen antautuneita ihmisiä.

Fanjunkarsista lähtiessä aurinko jo pilkotteli pilvien lomasta. Kotimatkalla oli pakko käydä kurkistamassa hienoa Sjundbyn linnaan. Linna on yksityiskäytössä, mutta sen ympäristö on kuin suoraan vanhanajan idyllistä siltoineen ja jykevine kivirakennuksineen.